Larun Lasten Taiteiden yö

Larun Lasten Taiteiden yö on Lauttasaaren ja lähialueiden lapsiperheille suunnattu tapahtuma Lahnalahden leikkipuistossa. Tapahtuma järjestetään vapaaehtoisvoimin vuosittain elokuussa osana Helsingin Juhlaviikkojen Taiteiden yö -tapahtumaa. Ohjelmaa on tarjolla vauvoista alakouluikäisille, ja tapahtuma se on kävijöille ilmainen. 

Larun Lasten Taiteiden yö -tapahtuma sai alkunsa vuonna 2015 kahden lauttasaarelaisperheen aloitteesta. Taiteiden yön tapahtumakartassa Lauttasaaren kohta oli tuolloin täysin tyhjä muiden kaupunginosien täyttyessä ohjelmasta. Aktiiviset perheet päättivät tuottaa oman tapahtumansa Lauttasaareen. Lahnalahden leikkipuiston väki sekä alueen yrittäjät innostuivat ideasta ja se sai siivet alleen. 

MLL:n Lauttasaaren paikallisyhdistys tuli mukaan tapahtuman järjestäjäksi vuonna 2017 ja vuonna 2018 MLL:n Lauttasaaren paikallisyhdistys otti tapahtumasta päävastuun.

Lauttasaaren paikallisyhdistys koordinoi ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan vuonna 2018 Lahnalahden leikkipuistossa jo neljättä kertaa järjestetyn Larun Lasten Taiteiden yö -tapahtuman, jossa kävijöitä oli illan aikana lähes tuhat. Vuonna 2018 toteutimme suuren kukkatyöpajan. Kävijät saivat tehdä kukista oman pääkoristeen ja puistossa olevien pylväiden ja puiden ympärille rakennettiin aidoista kukista ja vihreistä Unelmien Puutarha, joka ilahdutti puistossa kävijöitä vielä pitkään tapahtuman jälkeenkin. 

Vuonna 2019 viidettä kertaa järjestetyssä tapahtumassa lapsiperheet saivat toteuttaa Robile-yhteisöteoksen, jossa yhdessä kerätystä  muovi-romusta rakennettiin pyöränvanteisiin romu-mobileita. Halusimme kiinnittää lasten huomiota yhdessä tekemiseen ja elinympäristöömme, sekä innostaa heitä löytämään kauneutta yllättävistäkin asioista. Rakentelun lomassa jammailtiin Mutaveijarit-yhtyeen tahtiin. Kävijöitä illan aikana arvioitiin olleen noin 800.

Larun Lasten Taiteiden yö –tapahtuma on kasvanut vuosien varrella niin suureksi kokonaisuudeksi, että sen toteuttaminen vaatii aiempaa isomman tausta-organisaation ja enemmän vapaaehtoisia.